Treenit edistyy ja pentu jo 4kk + video

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

 

Päivät juoksee nopeasti ja arki koirien kanssa on välillä kiireistä. Kaiken hulinan keskellä Mira täytti jo huimat 4 kuukautta, oikeasti mitä ihmettä? Tulen aina hämmästelemään sitä kuinka tuo mini kasvaa niin nopeasti, vaikka vastahan se syntyi. Pentuhan oppii ja kehittyy hirmu nopeasti. Nyt me ollaan opeteltu ahkerasti ja meillä on ollut varsin kivaa!

Me käytiin Ladyn kanssa viikko sitten kuvaamassa Vuonislahdella ja sen ajan Mira oli yksin kotona. Oltiin jäällä joku yli tunti ja olipa kylmä! Ladylle olisi ehdottomasti pitänyt laittaa takki päälle, mutta se jäi kotiin sillä ajattelin, että siellä ei olisi kylmä. Lady käyttäytyi tosi hyvin, oli innoissaan, mutta kuunteli mua hyvin. Ladya kiinnosti hirveästi kaukana menevät moottorikelkat ja välillä se oli pieni haaste kuvauksessa, vaikka loppujen lopuksi kuvista tuli tosi hyviä! Tämä oli Ladylle hyvää laatuaikaa ilman pentua ja samalla pennulle hyvää treeniä yksinolosta. 

Mua hieman jännitti miten Mira osaa olla yksin kotona, koska sitä ei olla kamalasti harjoiteltu. Miralle jäi koko talo käytettäväksi, sillä ei olla tehty mitään pentutilaa yksinolojen ajaksi. Otettiin kaikki johdot ja kaikki muut ei hampaille sopivat asiat pois. Hetkeksi Mira jäi huutamaan ja lopuksi ilmeisesti asettui nukkumaan. Luulin, että Mira tekisi kamalasti tuhoja, mutta olin väärässä! Mira oli muutamat vaatteet ottanut kuivumasta ja siinä se, niin helpolla päästiin. Pentu sai paljon kehuja ja se riemun määrä, kun pentu tajusi, että nyt ne ihmiset tulee takaisin. Saa olla ylpeä Mirasta ja tottakai myös Ladysta! 


Ollaan me myös treenailtu aika ahkerasti, joka on sujunut näiden kanssa tosi hyvin! Ladyn kanssa ollaan opeteltu oman vuoron odottamista, sillä Lady on aika innokas osallistumaan treenaamiseen, vaikka ei olisikaan hänen vuoronsa. Nämä treenit ovat sujuneet hyvin ja Lady on oppinut jo hieman oman vuoron odottamista. Miran kanssa me ollaan opeteltu tuttuja istu, maahan, tassu ja seiso temppuja, mutta nyt me lisättiin muutama uusi temppu. Sivu ja seuraaminen on meidän uusin treenattava juttu, joka on jo kohtalaisen hyvin sujunut. En itse hirveästi sivulla ja seuraamista ole opettanut koiralle, mutta nyt ajattelin haastaa itseni. Ollaan myös opeteltu tasapainotyynylle tassujen laittoa ja tässä asiassa Lady mielellään näyttää mallia. Lady on aina menossa tasapainotyynylle ja välillä hän haluaisi tehdä sitä, kun pennun kanssa treenataan. 

Mira on kyllä hyvä oppimaan ja tykkää tehdä uusia asioita. Kuvattiin myös videokin meidän teeneistä, sillä haluan nähdä miltä meidän treenaus näyttää ja haluan muistoja tästä pentu vaiheesta. Miran kanssa on mukava oppia uutta ja ihanaa saada ne treenit videolle! Ladyn ja Miran hali temppu myös on alkanut onnistumaan todella hyvin ja siitä pätkiä näkee videolta. Mietin pitkään miten saan tuon tempun toimimaan, kunnes keksin hali käskyn ja hyvä käsimerkin. Ihanaa huomata kuinka Ladykin vielä oppii uutta ja kuinka innoissaan sekin on treenaamassa. Meidän ehdottomasti pitää Ladyn kanssa kuvata treenivideo ja tehdä siitä tänne postaus!

Miltä teidän silmään näyttää meidän treenit ?
Jos video ei toimi, niin näät sen tästä


2 kommenttia:

  1. Hei, hauska löytää blogisi! Meillä on täsmälleen samanikäinen 4 kk ikäinen pentu ja samat asiat harjoittelussa :)
    Hyvin sujuu namikäden seuraaminen Miralta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva, että löysit tänne :)! Kävin katsomassa blogiasi ja se on ihana. Kiva lukea samanikäisen pennun kehitystä ja kiitos!

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI