Pentuvalokuvaus yksin - täysin mahdotonta ?

maanantai 15. maaliskuuta 2021

 



Rakastan itse valokuvausta ja varsinkin eläinkuvausta. Jo ennen Miran syntymää ajattelin, että kun pentu tulee, niin sitten pitää ottaa paljon pentukuvia. Ladyn pentuajoilta ei ole ihan kamalasti kunnon kuvia, sillä en ollut vielä kovin hyvä kuvaamaan. Toisekseen kuvasin aina yksin, joten koin pennun kuvauksen yksin kamalan hankalaksi. Näin vuosien jälkeen olen pohtinut, että onko se sittenkään niin vaikeaa, jos siihen näkee vaivaa. Olen muutamat kerrat kuvannut pentuja toisen ihmisen kanssa, mutta joskus olen myös yksinkin, varsinkin nyt Miran kanssa.

En aina saa apua kuvauksiin, joten jos haluaa kuvia, niin on pitänyt keksiä keinot pentukuvaukseen. Se on ollut välillä oikeasti vaikeaa, kun pentu juoksee pihalla rallia ja korvat on off toiminnolla. On pitänyt muistaa mennä täysin pennun ehdoilla, sillä muuten siitä ei tule mitään. Se onkin ollut mulle vaikeaa, sillä joskus jään yrittämään liikaa jotain kuvaa, kunnes pentu on aivan loppu koko hommaan. Miran kanssa sitä on saanut treenata ja hyvä niin! Se on tärkeää, että kuvaaminen on pennulle kivaa ja yleensä meidän yksin kuvaukset menee leikkimiseen, joka on varsin hyvä! 


Olen todennut sen, että kun kuvaa yksin pentua, niin ei kannata lähteä suunnittelemaan yhtään mitään. Se on helpompaa, sillä pennun kanssa ei koskaan voi tietää kuinka käy. Toki tämän on yksilökohtaista, sillä jotkut pennut ovat helpompia kuin toiset. Haluan vain sanoa, että älä suunnittele, vaan menee pennun ehdoilla. Miran kanssa kaikki onnistuu paremmin, kun on oikeanlainen fiilis siihen tekemiseen. Kun pennulla on kivaa, niin silloin myös on hyvä mahdollisuus saada muutama hyvä kuva!

Me ollaan Miran kanssa arjen keskellä opeteltu paikkaa, jota käytän myös hyödyksi kuvauksessa. Vielä paikka ei ole kummosta, mutta ei sen vielä tarvitsekkaan olla. Olen ottanut mukaan hyviä herkkuja, sellaisia joissa on pennulle riittää mielenkiintoa ja se ei saa sitä heti syötyä. Ensin ohjaan Miran haluttun paikkaan ja annan sille herkun. Sanon sille paikka ja yleensä Mira asettuu istuiltaan syömään herkkua. Kun herkkuun pentu saa kulutettua enemmän aikaa, niin se antaa minulle lisäaikaa valmistautua kuvaamaan. Aina kannattaa laittaa asetukset ja muut valmiiksi, mutta paikan katsominen aina jää viime hetkille. Hyvällä tuurilla Mira jää hetkeksi katsomaan kameraan päin ja silloin minulla on hyvä hetki saada hyvät kuvat.



Aina tämä ei onnistu, mutta ei tarvitsekkaan. Pitää muistaa, että pennun kanssa kuvaaminen on hyvin erilaista. En kuitenkaan Miran kohdalla pidä täysin mahdottomana yksin kuvaamista, jos on vain oikea fiilis molemmilla. Liikekuvat on varmasti helppo saada pennusta yksin, mutta itse en vielä ole perehtynyt liikekuvien suureen maailmaan.  Täytyy myös muistaa, että oikeanlainen kehuminen on yksi auttava tekijä näissä kuvauksissa. Yleensä kuvan jälkeen annan Miran leikkiä lelulla ja sitä myös itsekkin heittelen sille. Leikkejen jälkeen saatetaan vielä uudessa kohdassa kokeilla kuvia ja ne yleensä onnistuu jo paremmin kuin ensimmäiset kuvat. 

Tätä kun alkaa treenaamaan pennun kanssa vielä enemmän, niin uskon, että valokuvaus alkaa sujumaan yksin jo tosi hyvin. Muistan kuinka minulle ennen Miran syntymää sanottiin, että en koskaan saa Mirasta yhtä hyvää mallia kuin Ladysta. Koen, että kun kuvaaminen on pennulle alusta asti kivaa, niin ihn hyvin pennusta voi tulla ''hyvä'' malli. Tämä postaus saa olla minulle muistutuksena siitä, että kyllä yksin kuvaus onnistuu, jos vain näen siihen riittävästi vaivaa. Toivottavasti tästä on myös muille jonkin sortin apua, jos pentukuvaus on hieman haastavaa yksin :).  Nämä postauksessa olevat kuvat ollaan otettu viimeviikolla ja kuvasin Miraa silloin yksin. 

Lisäyksenä muistin vielä, että jos pitää erilaisia ääniä, niin sekin voi auttaa. Mira vain innnostuu niistä kamalasti ja eikä malta pysyä enää paikallaan. Välillä kuitenkin hyödynnän ääniä, jos Mira ei tunnu millään katsovan kameraan ja sillä tavalla joistain kuvista voi tulla ihan hauskoja!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI